Loading…

Tiedot

Vuonna 1908 isäni isoeno Iivari osti Sääksmäeltä Ikkalan kylästä maatilan, jonka pihapiiri ja lehtomainen niemenkärki ovat Isän talon käytössä. Aiemmat omistajasuvut olivat asuttaneet paikkaa 1500-luvulta. Iivari piti paikasta, koska laidunmaat olivat talon lähellä, silloin olisi vähemmän aidattavia peltoja. Eikä sovi moittia silloisia kulkuyhteyksiäkään, maantien lisäksi Hämeenlinnaan pääsi sisävesilaivalla, jonka yksi pysäkki oli omassa rannassa.

Isän talon vieraat majoittuvat päärakennuksen uudessa päädyssä asunnossa, joka rakennettu 1890-luvulta. Talon rakentaminen on aloitettu todennäköisesti 1830-luvulla. Silloin oli pari kamaria, kyökki ja porstua. Taloa jatkettiin salilla, myöhemmin kamareilla ja toisella keittiöllä. Vielä kerran rakennusta jatkettiin pirtillä, joka kuitenkin kutistettiin kamariksi ja porstuaksi.

Iivari ja hänen vaimonsa Amanda eivät saaneet omia lapsia. Suvussa lähinnä oli isäni ja siksi perheemme muutti tänne.

  • lehtoa, jalavien takia osa rannasta on luonnonsuojelualuetta … tilaa olla ja liikkua … omatoiminen retriitti
  • maalaispiha rakennuksineen tien päässä …
  • lämmitys: ilmalämpöpumppu, puu ja sähkö
  • keittiössä on sähköliesi ja -uuni, puuhella ja leivinuuni; astianpesukone, jääkaappi, pakastin, mikro ym. ja tarvittavat astiat ruuan laittoa varten ja ruokailuun
  • wc sekä wc + suihku; pyykkikone
  • huoneissa on peitot ja tyynyt; pinnasängyn saa pyydettäessä
  • piharakennuksessa on puilla lämmitettävä sauna
  • kodissa on viisi huonetta, keittiö, kaksi eteistä ja yksi lasikuisti kaikki yht. 177 m² ja petipaikkoja 10 + 2
  • tv, radio
  • oma uimaranta on maltillisesti syvenevä hiekka ja kivipohjainen etelään Vanaja-veden selälle avautuva ranta
  • samassa pihapiirissä on toinen koti, seuraava naapuri on näkymättömissä puolen kilometrin päässä
  • pihassa ja rantalehdossa on tilaa liikkua, lue lisää kynäjalavasta!
  • linja-autolle 3 km; Helsinki – Tampere -reitin pysäkille 8km
  • junalle, Toijalan asemalle 22 km
  • Sääksmäen kirkolle ja Voipaalan kulttuurikeskukseen 8 km, Visavuoren museolle 13 km, Valkeakosken keskustaan 17 km, hiihtokeskus Korkeakankalle 16 km
  • Helsinkiin 145 km, Hämeenlinna 44 km, Tampereelle 50 km, Turkuun 151 km, Lahteen 109 km
  • lemmikkieläimet saa tuoda mukanaan, kunhan ne eivät häiritse talon muita eläimiä.
  • tupakointi sisätiloissa ei ole sallittua
  • lähtösiivous ja -tiskaus kuuluvat asukkaan vastuulle sekä alueen ja rakennusten vastuullinen käyttö luontoa huomioiden

-Kirsti Mäkelä